
STEA-leikkaukset herättävät Sipoon yhteisöllisyyden!
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen (STEA) avustusleikkaukset herättävät huolta, mutta niissä on myös mahdollisuus. Vuosikymmenten aikana moni arjen kohtaaminen on ammattimaistunut ja siirtynyt verovaroin pyörivien hankkeiden harteille, jolloin naapuriapu ja oma-aloitteisuus ovat jääneet varjoon.
Kun valtionavustukset pienenevät, katse kääntyy vääjäämättä takaisin meihin ihmisiin. Sipoolaisissa on aina ollut vahva paikallishenki. Hallintorakenteiden sijaan aito yhteisöllisyys syntyy halusta auttaa toisiaan, omasta tahdosta, eikä projektirahoituksen buustilla.
Tukien leikkaaminen on Sipoolle herätys: se purkaa valtioriippuvuutta ja antaa tilaa yksilönvastuulle, lähimmäisenrakkaudelle sekä orgaaniselle ruohonjuuritason toiminnalle. Sipoolla on paremmat edellytykset kuin missään muualla näyttää, että aito välittäminen kantaa virallisia rakenteita pidemmälle.

